AIKUISTEN OHJAAJAT

Hanna Lahdelma
Olen Hanna Lahdelma, Kangasalan Naisvoimistelijoiden puheenjohtaja ja ohjaaja. Ohjaan lapsia, tyttöjä ja aikuisia.
Aloitin voimistelun seurassa kolmivuotiaana 70-luvun puolivälissä. Nuorena suoritin Voimisteluliiton ohjaajakoulutukset ja vuosien mittaan olen kouluttautunut lisää sekä lasten että aikuisten ohjaajana.
Olen ammatiltani luokanopettaja.
Lasten ohjaamisessa nautin lasten ilosta, innokkuudesta liikkua! Aikuisten ohjaamisessa iloa tuo yhdessäolo, hyvä musiikki ja kehon liike.

Marjatta Tiitola
Olen Marjatta Tiitola, ohjaan naisille tanssillista voimistelua, musiikkiliikuntaa ja fiilisjumppaa, miehille urosjumppaa, joka on kivaa jumppailua erittäin kivan musiikin säestyksellä. Aloitin ohjausurani Kangasalla -75 syksyllä. Olen fysioterapeutti ja A-valmentaja sekä Varalan Urheiluopiston kymmenien kesä-kurssien vakikävijä.
Parasta ohjaamisessa on yhdessä tekemisen mahtava tunnelma.

Tuuli Tuominen
Olen Tuuli ja ohjaan latinoa aikuisille ja yli 15 vuotiaille. Olen itse aloittanut voimistelun KNV:ssä 3 vuotiaana ja ohjaajana olen toiminut seurassamme jo parisenkymmentä vuotta! Vuosien varrella olen ohjannut kaikenlaista ja lähes joka koululla Kangasalla.
Opiskelen tällä hetkellä luokanopettajaksi.
Ohjaamisessa parasta on yhdessä tekeminen, liikkeistä ja musiikista nauttiminen. Ohjaajana olen iloinen, energinen ja innostun jumppaajien onnistumisesta.
Aira Niemi
Olen Aira Niemi, toinen KNV:n Ikivireiden ohjaajista. Jumpan päämääränä on meidän ikäihmisten toimintakyvyn säilyminen, tasapainoa, ketteryyttä, liikkuvuutta ja lihaskuntoa harjoittamalla. Ryhmäkavereiden tapaaminen on myös tärkeää ja tuo iloa ja virkistystä.

Marja-Liisa Lehto
Olen Marja-Liisa Lehto ja ohjaan ikivireiden tuolijumppaa Aira Niemen kanssa vuoroviikoin. Tätä sitoutunutta ja hyväntuulista sekä ohjaajaa voimaanuttavaa ryhmää olen ohjannut n. viiden vuoden ajan.
KNV:ssa olen voimistelut vuodesta 1977 säännöllisesti ja osallistunut aktiivisesti erilaisiin voimistelutapahtumiin kotimaassa ja ulkomailla. Vuosien saatossa olen ohjannut myös n. 10 vuotta satujumppaa
Koulutusta tämän ryhmän ohjaamiseen olen saanut mm. osallistumalla Iki-liikkeen ikäihmisille suunnatun liikunnan ohjaajan koulutuksiin sekä erilaisiin virikekursseihin.
Päiväni eläkeläisenä kuuluvat ulkoillen, lastenlasten kanssa puuhaillen sekä puutarhaa hoidellessa.

Reetta Kuntonen-Petäjäniemi
Olen Reetta Kuntonen-Petäjäniemi. Kangasalan Naisvoimistelijat seurana on minulle ollut tuttu lapsuudesta saakka. Lapsuuden seurani oli Ruoveden Naisvoimistelijat, olimme paljon yhteisissä voimistelutapahtumissa Kangasalan Naisvoimistelijoiden kanssa. Olen ohjannut useamman vuoden tanssillista voimistelua naisille, nykyisin tunti keskiviikkoisin Liuksialan koululla.
Tunneilla on keskeistä kehotietoisuuden vahvistumisen kautta löytää liikkeen virtaavuutta, vartalolähtöisyyttä, dynaamisuutta keholliseen ilmaisuun, missä pohjana on voimistelun perustaidot. Tunneilla on myös luovaa ilmaisua tanssillisesti niin yksin kuin yhdessä. Kantavana teemana on, että kaikki liike on yhtä arvokasta ja ainutlaatuista eli kilpailullisuutta tunneillamme ei ole vaan yhteistä ilon kautta tekemistä.

Tuula Torkkeli
Olen Tuula Torkkeli, olen ohjannut KNV:n ryhmiä jo yli 20 vuotta. Nykyään ohjaan aikuisten tanssillista ryhmää maanantaisin. Olen tanssinut lapsesta saakka, harrastanut eri tyylilajeja.

Liisa-Kaisa Airla
Olen Liisa-Kaisa Airla ja olen ohjannut KNV:ssa yli kymmenen vuotta aikuisia. Omien lasten ollessa pieniä ohjasin myös lasten liikuntaa. Nykyään ohjaan step-muokkausta ja kahvakuula-tunteja Suoraman koululla.
Ohjaajana parasta on yhdessä tekeminen ja innostaminen. Uusia ohjelmia on myös aina kiva suunnitella ja opettaa innokkaille jumppareille. Tervetuloa jumppaamaan.
Jumpparikasta kautta kaikille :)